Kohtalo kullakin.

Paavo oli Pepen siskon mies, hyvin hauska mies.
Pepe pelasti Paavon moneen kertaan depression partaalta omalaatuisella huumorillansa.
Paavo on Volvolla töissä, automaatti laatikkojen erikois insinöörinä. Hänellä om melkein aina firman auto jota hän saa lainata ilmaiseksi. Paavo oli juuri saapunut töistä, hän laittoi takkinsa naulakkoon. Mimmi oli tyttärensä Niinan kanssa makuuhuoneessa, kun he kuulivat oven suljettavan.
- Käyppä kattoon kuka sieltä tuli, Mimmi pyysi Niinaa.
- Jepp, Niina vastasi ja nopeasti käveli keittiöön. Ovensuusta hän tarkisti kuka tuli sisään.
- Te on Paavo, Niina huudahti ja palasi takaisin äitinsä luo. " Iti tuli töittä", Niina toisti kun tuli Mimmin luo.
Paavo meni Jukan huoneeseen, siellä Jukka ja Timo pelasivat Tvpeliä.
- Hei pojat, miten on päivä mennyt teillä, Paavo lausahti. Pojat vastasivat laiskasti, he olivat keskittyneet peliin.
- Onko Mimmi kotona ?, Paavo kysäisi pojiltaan.
- Öö, Joo, on se teidän huoneessa Niinan kanssa, vanhin poika Timno vastasi.
- Hyvä, Paavo sanoi lyhyesti ja alkoi kävellä makuhuoneeseen päin. Keittiön läpi kävellessään hän vilkaisi tiskipöydälle,
se oli kuten tavallista täynnä tiskiä. Hän vilkaisi hellan päällä olevan tuulettimen päälle, sinne Mimmi aina laittoi postin.
Paavo selasi kirjeet läpi äkkiä.
- " Mimmi, oletko soittanut Pepelle ja käskenyt sen hakea postinsa.
Täällä on taas Inkasso veljekset lähettäneet sille kirjeitä ! " Paavo huudahti.
- " Joo, oon mä. Se aiko tulla hakeen ne tänään!", Mimmi huuti vastaukseksi.
- Hyvä. Sillä on melkoinen kasa jo tuossa hellan päällä. - Onko sulla auto, Mimmi kysyi.
- Joo, miten niin. Tarviiko käyvä kaupassa .
- Pitää käyä ruokaa hakemassa ja pojille ostaa uudet housut ja kengät.
- No, joko te ootte syöneet, Paavo kysyi. - Ollaan me syöty, jääkaapissa on sulle ruokaa. Lämmitä se ja syö, sitten mennään kauppaan. - Kiitos, saanko minä ihan oman snnoksen.

"On tämäkin elämää, pitää raataa että perheellä on ruokaa ja vaatetta. No, ei tässä auta valittaa, siitä tulee hirmu riita jos asiasta sanoo. Mimmiä ei hevillä saa rauhottumaan", Paavo ajatteli. Paavo laittoi ruoka annoksensa mikroon ja otti yhden kevytkaljan jääkaapista. Samalla puhelin soi.
- Vastatkaa pojat, Paavo komenti. Oli ihan hiljaista, ei kuulunut askeleita eikä vastalauseita.
Taas puhelin soi. Taas Paavo huomasi miten paljon sanan valtaa hänellä kotona oli, itse oli hänen vastattava kun ketään muuta vapaaehtoista ei näköjään ollut.
- Marttinen. Paavo vastasi lyhyesti mutta varmasti puhelimeen.
- No, mitä Paavo. Paavo tunnisti heti äänen, se oli Mimmin veli. - Jaa, Pepekö se siellä. No mitä miehelle kuuluu.
- Eipä tässä ihmeempiä. Meinasin hakia postin. Mimmi sano että Inkasson veljekset ovat taas lähettäneet kirjeitä.
- Joo sulla on melko iso kasa. Etkös sinä ole muuttanut osoitetta, Paavo kysyi.
Häntä oli peloittanut että ruununvouti tulee ja hakee haettavansa heiltä.
- Siitä on jo puoli vuotta kun mä vaihoin osotteen. Luuletko että Inkasson veljet tulevat, Pepe kysyi pikkuisen nauraen.
- No ei sitä tiijä vaikka tulevatkin. Äläkä naura, se ei oo naurun asia jos vouti tulee.
- Älä pelkää turhia, ei ne voi teiltä hakea mitään, enhän minä asu teillä. - Niin, niin, Paavo vastasi.
Häntä ei voinut niin helposti vakuuttaa asiasta. - No, oottako te kotona jos mä tuun, Pepe kysyi.
- Joo, jos heti tuut. Meidän pitää käyä kaupassa kohta, me lähetään heti kun minä olen syönnyt.
- Mä lähen heti ajamaan, hei sitten.
- Hei, nähdään sitten.

Paavo palasi keittiöön, mikro kilahti kun ruoka oli lämmin. Hän oli juuri asettunut pöytäään ja alkoi syödä, kun puhelin soi.
- Vastatkaa !, Paavo hihkaisi. Ei kuulunut mitään. - Vastatkaa pojat, Paavo komenti.
- Vastaako joku !, Timo vastasi poikien huoneesta.
- Helevetti, pitääkö minun aina vastata. Ettekö te muutkin voi joskus vastata, aina minun pitää juosta, Paavo valitti.
- En mää voi kesken pelin, Timo puollustautui. - Vastaa Paavo, Mimmi huuti makuuhuoneesta.
- No perkele, onhan siellä makuuhuoneessa puhelin, vastaa itte, Paavo vastasi närkästyneenä.
- Kani söi puhelinlangan poikki, ei tätä voi käyttää, Mimmi huusi.
- Niin, ei titä voi käyttää, kani puli langan poikki. Tun pitää ottaa uuti puhelin, Niina lisäsi viisaasti lasten tapaan.
- Osta ja osta, helevetti vie.
Kyllä tähän huusholliin saa aina ostaa kaikkia uusia vehkeitä. Mitä nuilla kaikilla elukoilla tekee, ne vain paskantaa ja haisevat ja särkevät kaikki sähkölangat ja puhelimet. Perkele, minä en osta mitään uutta puhelinta, soittakaa kioskista. Paavo pästätti samalla kun hän meni eteiseen ja tarttui puhelimeen.

- Haloo !!, hän melkein karjaisi vihaisesti. - Helvi täällä, onko Paavo pahalla päällä, kun nuin äkäsesti vastasit, Helvi kysyi.
- Kyllä tässä menee hermot, kun kukaan ei viitti ees puhelimeen vastata, minun pitää aina juosta, vaikka muutkin on kotona. No, semmosta tää on minun elämä. Sää varmaankin haluasit jutella Mimmin kanssa.
- Joo, semmonen oli meininki, jos se on kotona, Helvi vastasi.
- On se tuolla makuuhuoneessa Niinan kanssa. Oota hetki, niin minä käsken sen puhelimeen. Paavo laittoi luurin puhelimen viereen ja meni makuuhuonetta kohti.
- Mimmi, Helvi on puhelimessa. Se haluaa jutella sun kanssa. - Joo, laita kiinni luuri. Mää vastaan täältä, Mimmi vastasi.
- No jos se puhelin toimii, niin miksi et vastannut kun se soi, Paavo ihmetteli.
- Siksi kun se ei soinnut. Tää toimii vähän miten sattuu, tässä on varmaan klappia, Mimmi puolusti.
" Minä kyllä luulen että siellä on jossain muualla klappia, kuin puhelimen johdossa", Paavo ajatteli itsekseen.
- Sano velipojalles, niin se hommaa uuden puhelimen. Se pyörii niitten rakkarien kanssa, ne varmaan tietää mistä saa langattomia puhelimia hankintahintaan, Paavo lisäsi mennessään takaisin aterian ääreen.

Hän kerkesi juuri aloitta syönnin kun ovikello rämisi ja hirmu raaputus kuului.
- En kyllä mene aukaisemaan, nyt minä syön valmiiksi, Paavo ajatteli ääneen. Kuului töpinää poikien huoneesta, Jukka ryntäsi avaamaan oven. - Terve Pepe, hän sanoi ja kääntyi äkkiä ympäri ja palasi yhtä nopeasti kun oli tullutkin.
- Tsau, onko kiire pelaamaan, Pepe kysäisi. - Joo, meillä on uusi peli lainassa.
- Kuka tuli, Paavo huusi keittiöstä.
- Rikos poliisista, päivää, Pepe vastasi vakavasti matalalla äänellä.
- Vai että poliisista. Käyhän peremälle. Pepe otti kengät jalastaan je meni keittiöön. - Terve Pepe.
- Terve, miten Paavolla sujuu, Pepe vastasi.
- Miten luulet, niin kuin normaalisti tässä talossa. Kai sinä tiedät, että en voi valittaa.
- Meinaat että, jos valitat niin saat kuulla kunnian kukon laulavan sulle.
- Niin, en voi valittaa, Paavo toisti hymyillen.
- Joo, sinun syyhän se on, vaikka et ole ollut paikalla. Ja sittenkin sua syytetään kun et ollut paikalla. Näin se on, ei ole Paavolla helppoa.
- Ei niin. Teki mitä teki, niin se on minun syy. Ja jos ei tee mitään, niin siitäkin sanotaan. Minä jos joskus haluan kattoo teeveetä, niin heti ollaan sanomassa. Ja aina pitää olla ostamassa kaikenlaista, ei mikään säily ehjänä tässä talossa. Ja nuita elukoita pitää kerätä pitkin pihoja, nytkin ne hakivat yhen kissan pennun, kyllä tuossa yhessäkin kissassa on tarpeeksi, ei se muuta kun haisee. Vielä piti toinen hakia haisemaan, helevetti. Minkäs teet, ei multa kysytä mitään, minä vaan kannan tähän taloon ruuat ja rahaa.
- Älä valita, kuka kaski lähtiä, Pepe vastasi huvittuneen näköisenä.
- Siskos on semmonen kun se on, sille on turha sanoa. Kai sinä tiedät, Paavo hymyili. Häntä alkoi naurattaa kun hän katsoi Pepen hymyilevään naamaan.

- Semmosta se on olla perheen pää. Turha se on valittaa kun on jo paskat housussa, Pepe kommentoi.
- Niin sano muuta, Paavo vastasi.
- Enkä sano. Tulee muuten minullekin sanomista, Pepe viisasteli.
- Heh heh, on se hyvä että käyt täällä huulta heittämässä, muuten tässä mieli masentuisi.
- No, huumoria tarttee aina. Missä Mimmi on.
- Tuolla se on kamarissa Niinan kanssa.
- Menen kattomaan mitä ne värkkää siellä, Pepe lausui.

Hiljaa hän avasi oven ja varovasti kurkisti sisään. Siellä he loikoilivat sängyssä kumpikin, Niina ja Mimmi. Niinalla oli nukke kädessä ja Mimmillä oli luuri.
-Terve Niina, Pepe sanoi iloisesti ja katsoi pikku tyttöä. - Teeve, Niina vastasi.
- Mitä kuuluu Niinalle.
- Hyvää kuuluu, Niina vastasi tomerasti.
- Kenen kanssa mamma juttelee.
- Te juttelee puhelimetta Helvin kantta.
- Jahaa, minä meen jutteleen vähän aikaa Paavon kanssa, Pepe vastasi hymyillen.
Pepe palasi keittiöön, istahti pöydän ääreen ja seurasi perheen pään töuhuja. Paavo oli syönyt ja laittoi tiskiä koneeseen.
- Sinä taidat tehä kahta vuoroo, ensiks Volvolla ja sitte kotona ilta vuoron, Pepe huomautti.
- Näin se on. Elämä on kovaa, mutta ilman kovaa ei oo emäntää. En valita, mutta kyrsiihän se, Paavo totesi hymyillen. - Keitä samalla kahvit, kun kerran seisot siinä kahvinkeittimen lähellä, Pepe sanoi ihan kiusalla, jotta Paavo stressaantuisi vielä enemmän.
- Mitä sanoit, Paavo kääntyi Pepeen päin ja räpsytteli silmiään.
- Kuuliko minun vanhat korvani oikein, alatko sinäkin minuä määräillä, Paavo jatkoi hieman hymyillen.
- Pitäähän sua vähän tressata, ettei tahti hidastu. Sulla kun on näkjöjään hyvä vauhti päällä, Pepe vastasi hymyillen.
- On se hyvä että Mimmillä ei oo enää sitä ilta siivousta, minä oisin muuten joutunut tehdä kolmee vuoroo, Paavo muisteli ja huokaisi.
- Meinaatko että sulla on liikaa vapaa aikaa.
- Niinhän sitä ensi silmäyksellä voisi luulla.
- No eiköhän se siitä helpotu, kun pääset eläkkelle.
- Luuletko niin.
- Kyllä, silloin teidän penskat on jo aikuisia.
Paavo oli saanut tiskit koneeseen ja laittoi kahvia tulemaan. - Joko otit postisi, Hän kysyi.
- Ainiin, hyvä kun muistutit. Meinas ihan unohtua. Pepe hyppäsi ylös , käveli hellan luo ja katsoi tuulettimen päällä olevaa nippua.
- Eikö nuo Inkasso veljekset anna ikinä periksi, hän kysäisi.
- Miten kauan ne on halunnet sinua tavata, Paavo kysyi.
- Kyllä siitä on kohta kymmenen vuotta. Kyllä kai kohta lopettaa kyselemisen.
- Niin, jos et tee uutta velkaa, Paavo tokaisi väliin.
- En ole suunitellut tehdä lisää velkaa, kyllä se mulle riittää. Aina kun tili tulee, niin saa laulaa, että " Tilituli, tili meni ja velkaa jäi."
- Älä välitä, niin minäkin laulan. Hyvin äkkiä se minunkin tili menee, en kerkiä edes nähdä sitä. Sinne se menee velkoihin ja perheen ruokkimiseen.
On tämäkin elämää, Paavo huokaisi. - Semmosta se on kun on perhe, Pepe tiesi.
- Sulla on hyvin kun ei tartte huolehtia muista.
- Joo. Kyllä, ja jos minun joskus tekee mieli perustaa perhe käyn teillä kylässä, niin ne ajatukset haihtuu melko äkkiä, Pepe lausahti hymyillen.
- Sen minä uskon, Paavo vastasi hymyillen.

Kahvi oli pian valmis ja Paavo kaatoi kahvia kuppeihin. - Ole hyvä, maitoa on jääkaapissa, Paavo sanoi. Pepe haki maitoa, vaikka ensiksi hänen teki mieli sanoa Paavolle, että tuo samalla sitä maitoa kun menet viemään sitä kahvikannua takaisin, mutta ajatteli että eiköhän se Paavo ole jo tänään tarpeeksi tehnyt ja tiedä vielä mitä se Mimmi teettää.
Paavolla oli pitkät työ päivät. - No ootko löytänyt töitä, Paavo kysyi.
- Hui kun mä säikähin. Älä pelottele, Pepe vastasi ja näytteli hämmästyneeltä.
- Voi saamari, ihanko säikäytin sinut. Ei ollut tarkoitus, Paavo naurahti ja muisti miten monesti hän oli Pepeltä kysynyt samaa asiaa ja saanut samallaisen vastauksen.
- Ei oo löytynyt töitä, tai ainakaan minulle sopivaa, Pepe lausahti nyt vähän vakavammalla äänellä.
- Onkohan semmoista työtä keksity että se sulle sopisi, Paavo keljuili.
- No, onhan noita tirehtöörin hommia vaikka millä mitalla. Pankinjohtaja olis yksi hyvä homma. Ei ainakaan rahat loppuisi ja jos loppuu niin käy pankista hakemassa lisää, Pepe viisasteli.
- On se hyvä että sulla on huumori tallella, Paavo huomautti.
- Joo, huumoria pitää olla, muuten voi tulla hulluksi kun ajattelee näitä maailman menoja.
- Näin se on, Paavo totesi.
- Riittää kun ajattelee miten sinä joudut ahertelemaan. Meinaa tulla masennus päälle heti. Minäpä kerron sinulle vitsin niin masennus tasaantuu.
- No kerro.
- Tiedätkö mitä eroa on postilaatikolla ja lehmän perseellä, Pepe kysyi.
- No mikä, Paavo uteli.
- Etkö tiedä mikä ero niillä on.
- En tiedä, kerro mulle.
- No ei sua sitten uskalla lähettää kirjettä viemään, kun et kerran osaa erottaa postilaatikkoa lehmän perseestä. Sinä tökkäät kirjeen lehmän perään kun et erota sitä postilaatikosta, Pepe vastasi nauraen.
Paavo alkoi nauraa niin että kyyneleet valuivat.
- Kerronko vielä toisen vitsin.
- Ai, ai, en tiedä kestänkö kuulla, maha halkeaa, Paavo hörötti ja piti vatsastaan kiinni.
- No kerran kiltisti pyysit, niin kerron sulle toisen vitsin. Tiedätkö miten blondiini tekee jakauksen hiuksiin.
- En tiedä.
- Se levittävät jalkansa, Pepe vastasi.

Nyt alkoi Paavolla tulla kramppi vatsaan, hän nauroi ja voivotti.
- Älä kerro enempää, minun maha halkeaa, Paavo sanoi naurun välistä ja piti kovasti vatsastaan kiinni.
- Mitä, onko sinulla vatsa onkelmia. Eikö ne läkyrit leikannut sulta ne kivekset vai oliko ne munuaiset, Pepe ilveili ja seurasi miten Paavon nauru yltyi.
- Ai helevetti, naurattaa niin että meinaa mennä paskat housuihin. Paavo muisti miten Pepe oli häntä naurattanut kun hän palasi sairaalasta. Häneltä oli leikattu munuaisista kiviä pois ja hänellä oli melkein tikit mahassa revetä kun Pepe oli kertonut vitsejä, vaikka hän oli ankarasti kieltänyt sen.
- No, mene vessaan jos meinna tulla kakka housuun, Pepe keljuili.
- En mene, olen jo käynyt siellä heti sen jälkeen kun soitit.
- Meinaakko että tuli puhuttua minun kanssa niin paljon paskaa, että tuli hätä.
- Juuri niin. Oikein arvasit. Paavo alkoi hiljalleen asettua, nauru kohtaus alkoi mennä ohi.
- Ohhoijaa, tässä oli koko viikoksi naurun aihetta, hän jatkoi ja pyyhki kyyneleet.
- No, en kehtaa jatkaa sinun kiusaamista, minä taidan lähtee kotia päin.
- Kiva kun kävit huulta heittämässä. Tervetuloa uudestaa.
- Rouva on tuttavallinen. Morjens.
- Heippa, Paavo nauraen laittoi oven kiinni kun Pepe oli mennyt.

Hän meni maku huoneeseen, siellä Mimmi vielä oli luurissa kiinni.
- Eikö meidän pitänyt mennä kauppaan, hän kysyi. - Joo, ihan kohta, Mimmi vastasi.
Paavo kääntyi ja meni olohuoneeseen. Hän aukaisi tv: n ja laittoi teksti tv:n päälle ja alkoi selata urheilu uutisia. Hän ei ehtinyt katsoa kuin viisi minuuttia, kun Mimmi tuli olohuoneeseen.
- Noniin, taas sä katot tv: tä, ja urheilua tietenkin, hyh. Pitihä sen arvata. Mennään nyt sinne kauppaan.
- Minä justiin laitoi tv:n päälle enkä ehtinyt kattoo teksti tv:stä tämän päivän uutisia, kun sää tulit siihen tuhisemaan, Paavo puollusti.
- Ja mitä vielä, ala tulla nyt että keretään.
- Voi helevetti, tulen ihan heti.
- Ei heti kun nyt. Ala tulla sieltä, Mimmi ärähti.
- Tämmöstä tää on, ei saa viittä minuuttia olla rauhassa kun pitää mennä. Paavo laittoi tv:n kiinni ja nousi nojatuolista ylös.
- No menään sitten. Tuleeko pojat mukaan , Paavo kysyi.
- Jukka tulee mukaan kun sille pitää ostaa uudet housut ja kengät.
- No oletteko te valmiita lähteen. - Jukka tuu nyt, Mimmi huusi. - Joo, husi Jukka ja kuului töminää. Jukka syöksyi läähättäen eteiseen.
- Menään, Mimmi tokaisi.
Ja niin Paavo perheineen läksivät kauppaan. Paavo piti kovan otteen rahapussista, hän pelkäsi että se tyhjenee melko äkkiä. Hän kyllä tiesi että tili menee kuitenkin. Hän yritti kuitenkin urhoollisesti puollustautua, vaikka tiesi vanhastaan miten rahat liukenivat hänen sormien välista kuin vesi hanasta.

Copyright Pertti Mäki 1999.

Takaisin